Blogi: Yksilöllisyys ja yhteisöllisyys työyhteisöissä

Yleinen

YTM Anton Schalin, projektitutkija Jyväskylän yliopisto

Blogiteksti käsittelee yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä työelämässä, ja blogivieraanamme on Jyväskylän yliopiston kulttuuripolitiikan professori Miikka Pyykkönen, joka toimii myös hankkeen valmennustiimissä.

Viimeistään koronapandemian myötä monen työelämä on etätöiden lisäännyttyä muuttunut entistä yksilöllisemmäksi: työkavereita ei ole päässyt näkemään niin usein kuin ennen, työpaikkojen kahvihuoneiden keskustelu on hiljennyt, ja etätyöpäivän sosiaaliset kontaktit voivat typistyä ruudun äärelle.

Työelämän yksilöllistyminen ei kuitenkaan ole alkanut korona-aikana, vaan taustalla on pidempi prosessi, jossa työntekijälle kasautuu yhä enemmän vastuita sekä työtehtävistä että niiden aikatauluttamisesta. Monille yksilöllinen työnteko sopii vallan mainiosti, mutta sillä on myös kääntöpuolensa, joista ei ehkä niin usein keskustella. Lähdetään siis liikkeelle ihan alusta.

Miikka Pyykkönen, onko työelämä nykyään yksilökeskeisempää kuin ennen?

Monet tutkimukset osoittavat, että näin on (esim. Hannikainen 2010; Lehto 2015; Väänänen & Turtiainen 2014). Se tarkoittaa ensinnäkin vastuun ja autonomian lisääntymistä. Yksilön vastuuta on lisätty niin omista kuin koko työpaikan tehtävistä ja yrityksen tuloksesta. Tyypillistä tämä on niillä aloilla, joita kutsutaan toisinaan yhteisnimikkeellä uusi työ, tietotyö tai aivotyö. Ne ovat aloja, jotka eivät kuulu perinteisten teollisuuden tai palvelualojen työtehtävien piiriin, joskin yksilöllistyminen on lisääntynyt niilläkin.

Kuva 1. Yhteisöllisyyttä rakentamassa.

Tästä seuraa yleensä se, että yksilö käyttää entistä enemmän omaa ajatteluaan, luovuuttaan ja aikaansa työtehtävistään suoriutumiseen. Työntekijä joutuu omien tehtäviensä lisäksi ajattelemaan asioiden sujuvuutta myös oman yksikkönsä ja koko organisaation sekä niiden tuloksen näkökulmasta. Eli työntekijän on kannettava vastuunsa organisaation tuloksesta mutta samalla myös riskeistä. Riskien siirto enenevässä määrin yksilöiden harteille ulottuu tutkimusten mukaan työelämästä myös työttömyyteen. Esimerkiksi työttömille pakollisissa koulutuksissa ”selviytyminen” työttömyydestä takaisin työelämään tai koulutukseen on sälytetty nykyään lähes yksinomaan yksilöille itselleen, ja jos näitä keinoja ei löydä tai vastuita täytä, ovat vastassa työttömyyskorvausten määrään vaikuttavat sanktiot (Brunila ym. 2021).

Toisaalta tämä on myös useimmissa tapauksissa lisännyt työntekijän valtaa omista töistään – tai ainakin kokemusta siitä, että hänellä on aiempaa enemmän valtaa työhönsä ja tehtäviinsä. Monesti tämä ”valtaistuminen” johtaa kuitenkin valitettavasti siihen, että vaikka työntekijän valta ja autonomia lisääntyvät, siihen ei kuitenkaan kuulu välttämättä mahdollisuutta kieltäytyä uusista työtehtävistä tai tilauksista. Tämä johtaa työelämän ja vapaa-ajan eron häilymiseen sekä niiden sekoittumiseen. Työstä tulee yhä hallitsevampi osa ihmisen elämää.

Nämä puolestaan voivat johtaa työn määrän lisääntymiseen niin hallitsemattomaksi, että vapaus, valta ja autonomia itse asiassa vähenevät. Työstä suoriutumiseen on käytettävä kaikki mahdollinen aika, ja työpaikoista käytävän kilpailun kovetessa uusista työtehtävistä tai tarjouksista ei uskalleta kieltäytyä. Tämä taas on tutkimusten mukaan johtanut työuupumuksen merkittävään lisääntymiseen.

Yksi konkreettinen esimerkki työelämän yksilöllistymisestä on myös itsensä työllistämisen kuten freelancer-työn sekä yrittäjyyden lisääntyminen. On yhä enemmän aloja, joissa palkkatyön vähetessä tehtäviä ja töitä aletaan hoitaa yritys- ja palkkiopohjaisesti. Näitä ovat monet niin sanotun vahvan työintensiteetin alat kuten luovat alat ja kulttuuri, hyvinvointi- ja sosiaali- ja terveysalat. Näiden alojen työtä ei pystytä teknisesti tehostamaan tai muokkaamaan tuottavammaksi, ja niiden kalleus esimerkiksi julkisella sektorilla on ollut jatkuvasti keskustelun aiheena viime vuosina. Tällöin kaikki työhön liittyvä – vastuullisuus, vapaus, riskit jne. – on lopulta yksilön itsensä harteilla. Ja kuten edellä on jo viitattu, tällä voi olla kohtalokkaita seurauksia esimerkiksi työuupumuksen tai loppuun palamisen muodossa.

Kertoisitko jonkin esimerkin yhteisöllisyyden merkityksestä työelämässä? 

Edellisestä, vähän ehkä synkeähköstä kuvasta huolimatta on syytä muistaa, että työelämässä yhteisöllisyyttä on yhä paljon. Se on luonteeltaan osin uudenlaista, jos verrataan esimerkiksi aiempaan teollisuus- ja palvelualojen työhön, joiden yhteisöllisyyteen kuuluivat näkyvästi organisaatioiden työyhteisöt ja niiden kanssa päivittäin vietetty aika sekä työntekijöiden laaja järjestäytyminen ja yhteishenki (Anttila ym. 2015).

Nämä ovat toki läsnä nykyäänkin monella niin sanotulla kuumalla alalla – esimerkiksi järjestäytymisaste on joillain freelanceraloilla kasvussa – mutta ne eivät ole niitä muotoja, jotka esimerkiksi itsensätyöllistäjien arjessa näkyisivät tai vaikuttaisivat eniten. Niissä yhteisöllisyys liittyy yhteiseen työmarkkina-asemaan, yhteiseen tapaan tehdä työtä ja samanlaisiin tehtäviin. Kun jokainen vastaa itse omasta työstään sekä työn tuloksista ja riskeistä, eikä yhteistä opponenttia (esim. työnantajapuoli) ole, niin yhteisiä intressejä ei kuitenkaan pääse muodostumaan samalla tavoin kuin palkkatyössä.


Valokuva, jossa iloisia ihmisiä saman pöydän ääressä kokoustamassa.

Kuva 2. Kokous.

Yhteisöllisyys näkyy enemmän esimerkiksi työtilojen jakamisena, samalla alalla toimimisena tai samaan ”työskeneen” kuulumisena. Toisinaan se näkyy itsensätyöllistäjien aloilla myös taloudellisina yhteenliittyminä, kuten osuuskuntina. Niissä on jo selkeämmin kyse yhteisiin intresseihin ja toisinaan yhteisiin identiteetteihinkin perustuvasta kollektiivisesta toiminnasta, jolla pyritään tarjoamaan hyötyjä siihen osallistuville yksilöille ja toisinaan jopa ajamaan yhteiskunnallisia asioita yhdessä.

Useimmiten nykyaikainen yhteisöllisyys tarkoittaa kuitenkin niin sanottua kevyempää yhteisöllisyyttä, joka ilmenee erilaisina epämuodollisempina verkostoina ja niiden merkityksenä. Yrittäjä ja freelancer tarvitsevat asiakas-, alihankinta-, markkinointi- ja kumppaniverkostoja työnsä tekemiseen sekä vertaisryhmätukeen, mutta yksilöllistyvässä työelämässä on yhä enemmän tarve satunnaisille yhteisöille ja kontakteille. Vertaistuki ei esimerkiksi välttämättä löydy kasvokkaisista kontakteista, vaan yhä useammin verkosta ja somesta. Esimerkiksi kulttuurialojen itsensätyöllistäjillä on monia aktiivisia Facebook-ryhmiä, joiden tarkoitus on tukea, auttaa ja antaa mahdollisuus keskustella työhön liittyvistä asioista.

Kaikkiaan yhteisöllisyys merkitsee yhä yhteenkuuluvuutta ja sen kokemusta, sekä ainakin jonkinasteista yhdessä tekemistä ja vertaistukea. Sitä, että jaetaan jotain (merkityksiä, identiteettejä, tiloja, työvälineitä, asiakkaita jne.) muiden samassa tilanteessa tai asemassa olevien kanssa ja toimitaan sen pohjalta. Siihen kuuluu myös johonkin yhteiseen nimittäjään perustuva luottamus.

Yrittäjä nähdään usein menestyvänä yksilönä, mutta mikä on yhteisön merkitys yrittäjälle?  

Yksi asia, jota olen halunnut luovien ja kulttuurialojen – mutta myös muiden alojen – yrittäjyyttä tutkiessani murtaa on ajatus yrittäjästä innovatiivisena kasvuhaluisena yli-ihmisenä. Siinä on tietysti osittain vinha peränsä, että yrittäjät ovat taloudellista voittoa tavoitellessaan uudistaneet niin tuotantoa ja tuotteita kuin taloutta laajemminkin, kuten yhteiskuntatieteellisen yrittäjyystutkimuksen isä Joseph Schumpeter (1942) ajatteli. Se on tietysti jossain mielessä tarpeellinen näkökulma tietyntyyppisiin yrittäjyyden muotoihin – esimerkiksi niin sanottuun start up -yrittäjyyteen ajatus sopii hyvin. Jos kuitenkin kaikkien yrittäjien kohdalla tai kaikesta yrittäjyydestä puhuttaessa korostetaan pelkkää menestystä, tehdään pahimmillaan jopa hallaa suurelle osalle yrittäjyyttä.

Suurimmalle osalle varsinkin yksinyrittäjiä  kysymys on yksinkertaisesti yhdestä työntekemisen ja ansainnan muodosta, joka on monille jopa enemmän tai vähemmän olosuhteiden pakosta tapahtuvaa. Näin on suurimman osan yksinyrittäjien laita, erityisesti niin sanotuilla luovilla aloilla. Oman alan työtä ei yksinkertaisesti ole riittävästi tarjolla, ellei sitä itse freelancerina tai yrittäjänä etsi ja luo. Yhä useammille yrittäjyys (johon lasken tässä mukaan myös freelanceriuden ja muut ns. kevytyrittäjyyden muodot) on vain yksi useista samanaikaisista ansainnan muodoista. Toisinaan tehdään töitä palkalla jollekin ja hetken päästä ollaan apurahalla tai saadaan vaikka työttömyyskorvausta.

Mutta yhtä kaikki, yrittäjyys on yksilöllinen työn tekemisen muoto. Huomattavasti yksilöllisempi, jos sitä verrataan aloihin, joissa työtä tehdään työyhteisöissä ja turvaa ja vakautta tuomassa on yhteisöllisiä mekanismeja, kuten työntekijöiden liittoja. Tästä huolimatta itsensätyöllistäjien yrittäjyyteenkin kuuluu vahvasti yhteisöllisyys monissa eri muodoissaan. Osa niistä on hyvinkin näkyviä, kuten muiden alan yrittäjien, asiakkaiden ja erilaisten työn ja tilausten välittäjien verkostot. Osuuskunnat ovat myös hyvin näkyvä yhteisö yrittäjille. Lisäksi yhteisöllisissä työtiloissa ja hautomoissa toimivat freelancerit ja yrittäjät saavat niistä paljon viiteryhmätukea itselleen, mutta se vaatii myös jonkin verran työtä jokaiselta niissä toimivalta.


Valokuva, jossa ihminen auttaa toista kiipeämään vuorelle siluettina aurinkoa vasten.
Kuva 3. Auttaminen

Sitten on koko liuta ”piileviä” yhteisöjä, jotka vaikuttavat yrittäjien työhön tavalla tai toisella. Niitä ovat muiden muissa samoissa julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa (kahvilat jne.) työskentelevät. Erittäin tärkeitä ovat myös harrastusporukat ja erilaiset skeneyhteisöt, jotka liittyvät yrittämiseen. Ne ovat tärkeitä toimintaympäristöjä tukiverkostoineen ja asiakkaineen monelle yksinyrittäjälle ja freelancerille. Kun yrittäminen kytkeytyy niihin, se on yleensä turvallisemmalla pohjalla siinä mielessä, että se myös kytkeytyy paremmin yhteisöistä nousevaan aitoon tarpeeseen jollekin palvelulle tai tuotteelle. Mutta se myös tarkoittaa sitä, että yrittäjien on oltava rehellisiä ja lojaaleja noille yhteisöille, koska muutoin ne voivat hylätä tai unohtaa yrittäjät. Näiden piilevien yhteisöllisten voimavarojen kohdalla on oleellista, että niistä tulee tietoisiksi yrittäjänä; täytyy ymmärtää ja tuntea ne yhteisöt, joiden osana toimii.

Mitä ovat työelämän vahvat ja heikot siteet?

Heikot ja vahvat siteet on eri vähän eri muodoissaan vanha sosiologian käsitepari. 1970- ja 80-luvuilla sitä käytti erityisesti amerikkalaissosiologi Mark Granovetter tutkiessaan bostonilaisten työnhakua ja saantia. Paljastui, että heikot siteet olivat ihmisille vahvoja tärkeämpiä esimerkiksi työpaikkojen saannin ja niitä koskevan informaation leviämisen kannalta. Käsiteparissa on kyse erilaisten verkostojen ja siteiden hyödystä ihmiselle hänen tavoitellessaan jotain työelämässään. Siitä kehkeytyi melko pian laajalti käytetty käsitepari työelämäntutkimuksessa.

Vahvat siteet muodostuvat yleensä suhteista niihin ilmeisiin kumppaneihin ja tukijoihin, jotka suoraan liittyvät työn tekemiseen, uralla etenemiseen tai vaikkapa työn hakuun (esim. työkaverit, opettajat, mentorit, yrityskumppanit ja työvoimaviranomaiset). Ihmisellä on heihin yleensä suora kontakti, ja suhteen merkitys ja siihen liittyvät toiminnalliset käytännöt ovat molemmille osapuolille verrattain selviä. Vahvat siteet merkitsevät myös perhettä ja lähimpiä ystäviä.

Valkoisella pelilaudalla pelinappuloita, jotka kytkeytyvät toisiinsa viivojen verkostossa.
Kuva 4. Verkosto.

Heikot siteet ovat huomaamattomampia. Ne kätkeytyvät muihin palvelurakenteisiin, sosiaalisiin suhteisiin tai harrastuksiin. Jos ajatellaan yksilöllistyvää työelämää, niin heikot siteet voivat kiinnittyä satunnaisiin kavereihin, kuten samoihin harrastuksiin osallistuviin, saman ala- tms. kulttuurin jakaviin, samoilla aloilla toimiviin ”tunnettuihin mutta tuntemattomiin toimijoihin” (esim. some-vaikuttajat), samoihin someryhmiin kuuluviin, yhteisötyötilojen työkavereihin, kirjastojen yhteis- ja työtiloja käyttäviin, ja samassa kahvilassa usein työskenteleviin tuttuihin. Niiden kautta kuullaan uusista työpaikoista, tiloista tehdä työtä, verkostoista, mahdollisista freelancertyön tilaajista, hyvistä ja huonoista tyypeistä, uusista työvälineistä ja -tavoista ja niin edelleen.

Kertoisitko vinkkejä näiden siteiden hyödyntämiseen?

Yksilöllistyvässä työelämässä on tärkeää tunnistaa ja tiedostaa heikot siteensä eli ne satunnaiset verkostot ja yhteisöt, jotka auttavat työelämässä toimimisessa ja pärjäämisessä. Ainakin jossain kohdin (esimerkiksi siirryttäessä opiskelusta työelämään) työelämäänsä on hyvä pohtia systemaattisemmin niitä heikkoja siteitä, joita itsellä on ja joita ehkä olisi hyvä olla. Niistä voi esimerkiksi piirtää oman ”yhteisökartan” ja tarkastella sen avulla niitä strategisesti kokonaisuutena. Sen avulla voi pohtia, mitkä suhteet muodostuvat tai pysyvät yllä itsestään ja mihin kannattaa panostaa nykyistä enemmän. Onko syytä hankkia uusia verkostoja itselleen?

Miten neuvoisit oman yrityksen perustamista suunnittelevaa yhteisöllisyyden ja yhteisyyden näkökulmasta?

Tunne omat yhteisösi ja tule tietoiseksi niistä. Käytä niitä yrittäjäksi ryhtymisessä ja yrittäjänä toimimisessa; niistä tulevaa tietoa, verkostoja, tukea ja niin edelleen. Moni yksinyrittäjä ja freelancer aloittaa nimenomaan sen pohjalta, että ovat olleet hyvän aikaa osa jotain yhteisöä ja sen vahvoja ja heikkoja siteitä. He tuntevat ne ja niiden tarpeet, mahdollisuudet ja haasteet. He pystyvät myös hankkimaan niistä tai niiden avulla tarpeellisia materiaalisia ja immateriaalisia välineitä yrityksen perustamiseen ja käynnistämiseen.

Pitää kuitenkin muistaa samalla, että työn yhteisöissä täytyy olla vastavuoroista. Jos yrittäjä alkaa ”kupata” yhteisöjään, ne kyllä hylkäävät hänet pian. Pitää myös muistaa suhtautua omasta yhteisöstä tai harrastuksesta nousevaan yrittämiseen ja työn tekemiseen hieman toisin kuin silloin, kun toimi niiden osana ”tavallisena jäsenenä”. Muutoin riskinä voi olla, että hauskuus ja intohimo alkavat hiipua, kun itselle jostain rakkaasta asiasta tuleekin työtä, joka aina aika ajoin on varmasti myös raskasta.

Muista myös olla tietoinen niistä heikoista siteistä, joita ympäröivän yhteiskunnan ”yhteisyys” meille kaikille tarjoaa. Eli hyödynnä niin julkisten palvelujen, kuten vaikkapa kirjastojen, tarjoamat palvelut ja mahdollisuudet sekä koulutuksen ja tutkimuksen tarjoama ilmainen – tai lähes ilmainen – tiedon ja osaamisen kasvattamisen mahdollisuus.

Lähteet:

Anttila, A-H., Anttila, T., Liikkanen, M. & Pääkkönen, H. (toim.) (2015): Ajassa kiinni ja irrallaan – yhteisölliset rytmit 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Tilastokeskus.

Brunila, K., Harni, E., Saari, A., Ylöstalo, H. (toim.) (2021):

Terapeuttinen valta — Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa. Tampere: Vastapaino.

Hannikainen, M (2010): Lapionvarresta näyttöpäätteelle. Teoksessa K. Häggman, M. Kuisma, P. Markkola, & P. Pulma (toim.): Suomalaisen arjen suuri tarina. Helsinki: WSOY, 62–83.

Lehto, Anna-Maija (2015): Työelämän pitkä kaari – kansainvälinen kehitys vaikuttaa yhä enemmän työoloihin. Saatavilla osoitteessa: https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2015/tyoelaman-pitka-kaari-tyoolot-yha-riippuvaisempia-kansainvalisesta-kehityksesta/.

Schumpeter, J. (1942): Capitalism, Socialism and Democracy. New York: Harper & Brothers. Väänänen, A. ja Turtiainen, J. (toim.) (2014): Suomalainen työntekijyys 1945–2013. Tampere: Vastapaino.

Blogi kuuluu Lookout – osaamisen uudet suunnat: täsmävalmennus luovan alan ammattilaisille koronakriisistä selviytymiseen ESR-hankkeen julkaisuihin. Sarjassa käsitellään luovan alan osaamista, työllistymistä, uraohjausta, oman osaamisen tuotteistamista ja yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä

Last modified: 30.8.2022