Hankkeen tavoitteet ja tulokset

Luova ala on eri tutkimusten mukaan kärsinyt lentoliikenteen ohella eniten Covid-19 aiheuttamasta liiketoiminnan laskusta. Kulttuuri- ja taidealojen opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat myös Keski-Suomessa kärsineet koronan aiheuttamasta tilanteesta erityisen paljon: opintoihin liittyviä harjoitteluja on peruuntunut tai siirtynyt, alan kesätöitä on ollut vaikea saada ja valmistumisen jälkeen työtä omalta toimialalta voi olla vaikea löytää. Luovan alan osaamista kuitenkin tarvitaan ja voidaan hyödyntää myös muilla toimialoilla.

Hankkeessa etsitään Keski-Suomen strategisilta kehittämiskärkialoilta (biotalous, digitalous, osaamistalous, hyvinvointitalous ja matkailu) pk-yrityksiä, joihin luovan alan osaamista voidaan viedä. Hankkeessa myös luovan alan ja kärkitoimialojen opiskelijoiden osaamista ristiinpölytetään eri oppilaitoksien opiskelijoista koostuvissa tiimeissä.

Jotta osaamista voidaan tarjota yhdystoimialoille, luovan alan osaajien on tunnistettava ja tuotteistettava oma osaamisensa, osattava soveltaa sitä eri alojen tarpeisiin ja osattava sanoittaa sen niin, että osaaminen herättää kiinnostuksen ja ymmärryksen muiden toimialojen edustajissa. Lisäksi uusia osuuskuntia, yrityksiä ja työllistymistä edistäviä yhteisöjä syntyy, kun opiskelijat verkostoituvat keskenään oppilaitosten ja koulutusasteiden yli. Myös kestävän kehityksen teema huomioidaan valmennustyöpajoissa.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa luovan alan opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden uskoa omaan työllistymiseen, avata verkostoja muihin luovan alan opiskelijoihin ja toimijoihin sekä laajentaa ymmärrystä oman osaamisen soveltamisesta yhdystoimialaloille. Hankkeessa verkostoidaan Keski-Suomen luovan alan oppilaitosten (Gradia, JAMK, Jyväskylän yliopisto, Humak) loppuvaiheen opiskelijoita ja vastavalmistuneita sekä oppilaitosten henkilökuntaa keskenään sekä kehittämiskärkialojen ja alaa opiskelevien kanssa.



Mitä tehdään?

Hanke järjestää opiskelijoille ja vastavalmistuneille kaksi valmennuskokonaisuutta, jossa omaa osaamista sanoitetaan ja tuotteistetaan.

Keski-Suomessa toimiville pk-yrityksille tarjotaan mahdollisuutta tutustua luovan alan opiskelijoihin ja saada uusia näkökulmia opiskelijoille annettavien toimeksiantojen avulla oman toiminnan kehittämiseen ja kehittämisideoita esim. asiakashankintaan ja visuaalisuuteen. Yritykset voivat halutessaan osallistua opiskelijatiimien sparraukseen.

Opoille ja uraohjaajille Lookout-hanke tarjoaa uramalleja luovasti omaa osaamistaan tuotteistaneista opiskelijoista, jotka ovat vieneet ammatillisen osaamisensa uusille urille.  Hankkeen julkaisut ja muut aineistot tarjoavat apua uraohjaukseen.

Lookout-hankkeessa tehtävä uusien työllistymisrakenteiden selvitystyö antaa vastauksia luovien alojen työurien, työn ja talouden kestävyyteen takaamalla toimeentulon jatkumisen suhdanneheilahtelujen tai koronan kaltaisten kriisien aikana. Osuuskuntia luovilla aloilla on jo, mutta niiden vaikuttavuutta toimeentulon ja työllisyyden hoidossa ei tarkalleen tiedetä. Selvityksessä käydään läpi, miten yhtäältä uudenlaiset julkiset rahoitusmekanismit (esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa käytettävä nk. allianssimalli, jonka tarpeellisuudesta on tehty selvitys myös Suomessa OKM:n toimesta) ja toisaalta toimijoiden itsensä yhteisölliset ratkaisut (esimerkiksi osuuskunnat) voivat tukea alan työntekijöitä kestämään epävarmoja työmarkkinaolosuhteita. Keskeistä on myös selvittää, mikä voi olla koulutusorganisaatioiden rooli uusien kestävyysmekanismien toteuttamisessa. Konkreettisina ratkaisuina tullaan ehdottamaan uutta kestävää työllistymistä edesauttavaa julkista rahoitusmallia ja erimuotoisia kollektiivisia toimintamalleja työmarkkinaepävarmuuksien vaikutusten ehkäisemiseksi. 

Keväällä 2023 hanke organisoi Työmarkkinatempauksen, jossa valmennusten satoa, parhaita oppeja ja uramalleja ja -tarinoita tehdään näkyväksi.

Koko hankkeen ajan tehdään systemaattista osaamisen lisäämisen seurantaa ja toimenpiteiden arviointia.

Miten tavoitteisiin päästiin? Lue loppuraportti!



Kuka voi osallistua?

  • Hankkeen varsinaiset kohderyhmät ovat Gradian taideteollisuusalan, media- ja kuva-alan, tekstiili- ja muotialan ja musiikkialan loppuvaiheen ja vastavalmistuneet opiskelijat.
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiikan ja varhaisiän musiikkikasvatuksen loppuvaiheen ja vastavalmistuneet opiskelijat.
  • Jyväskylän yliopiston Musiikin, taiteen ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen (MUTKU) sekä Historian ja etnologian laitoksen sekä Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen yhteisen Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa –tutkinto-ohjelman (KUMU) loppuvaiheen ja vastavalmistuneet opiskelijat.
  • Humakin kulttuurituotannon loppuvaiheen ja vastavalmistuneet opiskelijat.
  • Keski-Suomenstrategisten kehittämiskärkialojen: biotalouden, digitalouden, osaamistalouden, hyvinvointitalouden ja matkailun pk-yrittäjät ja yritysten henkilöstö sekä valmennusten osalta kehittämiskärkialojen opiskelijat.
  • Varsinaista kohderyhmää ovat myös Keski-Suomen luovien alojen oppilaitosten (JAMK, GRADIA, JYU, Humak) opinto-ohjaajat, valmentajat ja muut uraohjausta tekevät henkilöstöryhmät.


Milloin?

Hankeaika 1.8.2021-31.8.2023. Ajankohtaisista tapahtumista kerrotaan hankkeen some-kanavilla.

EU ja Euroopan sosiaalirahaston, Vipuvoimaan, HUMAKin, GRADIAn, Jyväskylän yliopiston sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun logot bannerissa.